Mainos

Suomen Sparin myynti ja tulos kutistuivat

Ruotsalaisen päivittäistavarayhtiön Axafoodin tytäryhtiö Suomen Spar menetti alkuvuonna myyntiään, minkä vuoksi yhtiön voitto ennen veroja painui miinukselle ja liikevaihto laski.

Suomen Spar myy päivittäistavaroita Spar- ja Eurospar-ketjuissa. Kaksi kolmannesta myymälöistä toimii itsenäisten kauppiasyrittäjien vetäminä ja kolmannes on Suomen Sparin omistuksessa.

Koko Spar-ryhmän vähittäismyynti laski kahdeksan prosenttia 359 miljoonaan euroon tammi-kesäkuussa viime vuodesta .

Vähittäiskaupan lisäksi Suomen Spar harjoittaa tukkukauppaa sekä kaupan muita tukitoimintoja kuten tila- ja kalustovuokrausta.

Osavuosikatsauksen mukaan Suomen Sparin tammi-kesäkuun liikevaihto supistui viime vuodesta kuusi prosenttia 264 miljoonaan ja voitto ennen veroja notkahti tappiolle 1,6 miljoonaa. Vielä vuosi sitten tulos oli puoli miljoonaa euroa plussalla.

Yhtiö arvioi, että koko vuoden liiketappio asettuu puolen miljoonan ja miljoonan euron välille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.