Mainos

Suomen suurin maalämpövoimala valmistui

Suomen suurin maalämpövoimala on juuri valmistunut Sipooseen. Vastaavia laitoksia odotetaan nousevan lisää, koska paljon energiaa käyttävät yritykset pyrkivät nyt eroon öljystä.

Sipoon maalämpövoimala lämmittää ja jäähdyttää alueelle nousevaa jättiläismäistä S-ryhmän logistiikkakeskusta. Maalämpöä keräävät putkistot on kaivettu logistiikkakeskuksen alle.

Putkistoa maan alla on noin 45 kilometriä.

Logistiikkakeskus tarvitsee energiaa saman verran kuin tuhat omakotitaloa. Siitä puolet tuotetaan maalämmöllä. Kolmasosa saadaan pelleteistä ja häiriötilanteiden varalle voimalassa on myös öljykattilat.

Maalämpökaivojen poraaminen on keväästä alkaen ollut luvanvaraista. Se ei ainakaan toistaiseksi ole hidastanut maalämpöpumppujen asentamista. Tampereella ja Helsingissä tosin väännetään edelleen kättä siitä, saako kaupungin energiayhtiön kaukolämpöverkon alueelle porata maalämpökaivoja.

(MTV3)

Katso Päivi Mäki-Petäjän juttu Sipoosta (Seitsemän uutiset 12.8.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.