Mainos

Suomi-yhtiö ilmoittanee ensi viikolla Pohjola-osakkeiden kohtalosta

Henkivakuutusyhtiö Suomi ilmoittaa todennäköisesti ensi viikon alussa, mitä se lopulta tekee omistamillaan Pohjolan osakkeita. Suomi omistaa 25 prosenttia Pohjolan osakkeista, mutta äänivaltaa enemmän eli 40 prosenttia.

Suomen linjauksista riippuu koko Pohjolan tulevaisuus.

Suomi-yhtiön Pohjolapottia havittelevat niin Varma-Sampo kuin Pohjola-ryhmän työeläkeyhtiö Ilmarinen.

Suomen hallituksen puheenjohtaja Oiva Savela on kuitenkin korostanut, ettei yhtiö välttämättä myy kaikkia omistamiaan Pohjola osakkeita.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.