Mainos

Suora: Sammon yt-aikataulua hidastettava

Rahoitus- ja erityisalojen ammattiliitto Suora vaatii lisäaikaa Sammon henkilöstöjärjestelyihin. Liitto ennustaa pankkitoiminnan häiriintyvän, jos ilmoitetut työpaikkojen vähennykset toteutetaan esitetyssä aikataulussa.

Rahoitussektorin työntekijöitä edustavan ammattiyhdistyksen RahoitusLeijonien puheenjohtaja Tarja Lankila siirtäisi yt-neuvottelujen alkua, kunnes työpaikkojen tarvetta kartoittavat työryhmät ovat saaneet työnsä valmiiksi. Hän pitää arvioita irtisanomisuhan alla olevien määrästä yllättävän suurina.

-Uuden finanssitavaratalon rakentaminen vaatii aikaa. Päällekkäisten töiden purkaminen ei tapahdu kädenkäänteessä. Odotukset pikasäästöistä ovat vääriä. Suoran puheenjohtaja Christina Holmlund esittää, että SampoPankki pidättäytyy uusien toimihenkilöiden palkkaamisesta, kunnes kaikkien irtisanomisuhan alla olevien halukkuus siirtyä uusiin tehtäviin on kartoitettu. Irtisanottavien määrää voidaan vähentää myös eläkeratkaisuilla, jos henkilöstötarvetta tarkastellaan hiukan pidemmällä aikavälillä.

Suoran edustajisto käsittelee ensi viikolla Sammon tilannetta ja päättää mahdollisista tukitoimista, ellei työnantajan kanssa päästä sopimukseen yt-menettelytavoista. Vakuutusväen liiton hallitus puolestaan on kutsuttu koolle ensi maanantaiksi pohtimaan liiton toimia. Liitto on jo ryhtynyt selvittämään, paljonko Sammossa tehdään ylitöitä ja miten yhtiössä on ennen uusien palkkaamista selvitetty sisäisen rekrytoinnin ja uudelleensijoittamisen mahdollisuudet.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.