Mainos

Suorat sijoitukset Suomeen nousivat ennätyslukemiin

Suomeen ulkomailta tehdyt suorat sijoitukset nousivat viime vuoden lopussa 33 860 miljoonaan euroon. Sijoituskanta kasvoi Suomen Pankin julkaiseman maksutasetilaston tietojen mukaan viime vuonna 6550 miljoonaa euroa suuremmaksi kuin vuotta aiemmin.

Laman pohjalta vuodesta 1992 Suomeen tehtyjen suorien sijoitusten kanta on yli kymmenkertaistunut. Vuosikymmen sitten sijoituksia oli Suomessa vain 3250 miljoonaa euroa. Sijoituksia vauhdittivat Suomen jäsenyys Euroopan unionissa, avoimet yhteismarkkinat ja Suomen rahamarkkinoiden vakautuminen.

Suomesta ulkomaille tehtyjen suorien sijoitusten kanta kasvoi vuosikymmenessä 7560 miljoonasta eurosta 66240 miljoonaan euroon. Ulos tehtyjä suoria sijoituksia kasvatti suomalaisyritysten nopea kansainvälistyminen vuosikymmenen alun laman jälkeen.

Yrityskaupat toivat ennätyssijoitukset


Ulkomaisten yritysten suorat sijoitukset Suomeen nousivat viime vuonna 9720 miljoonaan euroon eli suuremmiksi kuin kertaakaan aiemmin. Suomesta tehtiin samaan aikaan ulkomaille suoria sijoituksia 10 400 miljoonaa euroa. Suorien sijoitusten kasvua vauhditti joulukuussa toteutunut Telian ja Soneran fuusio ja toukokuussa tilastoitu Hartwallin myynti ulkomaille.

Arvopaperisijoituksia tehtiin viime vuonna Suomesta nettomääräisesti 4590 miljoonaa euroa. Suomeen arvopaperisijoituksia tehtiin 9610 miljoonaa euroa. Ulkomaille tehdyt arvopaperisijoitukset nousivat 14 200 miljoonaan euroon.

Suomen ulkomainen nettovelka laski viime vuoden lopussa 45 820 miljoonaan euroon, kun se vuosikymmentä aiemmin oli 43 890 miljoonaa euroa. Korkeimmillaan ulkomainen velka nousi pörssikurssien huiman nousun vuoksi vuoden 1999 lopussa 214 570 miljoonaan euroon. Nettovelasta suurimman osan muodostavat ulkomaille myydyt osakkeet. Ilman niitä nettovelkaa oli vuoden vaihteessa parisen miljardia. Näin laskien Suomi on tänä vuonna siirtymässä nettoluotonantajaksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.