Mainos

Supercellin hinta-arviota nostaa luottamus pelien kestävyyteen

Pelialan kattojärjestö Neogamesin johtaja Koopee Hiltunen toteaa, että huhut Supercell-kaupasta ovat kiertäneet jo pitkään. Tässä vaiheessa kyse on kuitenkin vasta huhuista, hän huomauttaa. 

Tietojen uskottavuutta lisää se, että Supercellin enemmistöomistaja, japanilainen Softbank on vaikeuksissa maksettuaan kalliisti amerikkalaisoperaattori Sprintistä. 

Mediatietojen mukaan kiinalainen Tencent saattaa maksaa Supercellin enemmistöosuudesta yli yhdeksän miljardia dollaria, eli noin kahdeksan miljardia euroa. Hinta olisi huikea, mutta pelialalla liikkuu suuria rahoja.

Ruotsalaisesta peliyhtiö Kingistä tehtiin kaupat reilun viiden miljardin euron hinnalla viime vuonna. Candy Crush -pelin kehittäneen yhtiön ostaja oli pelijätti Activision Blizzard.  
Hiltusen mukaan menestyneiden peliyhtiöiden korkeat hinnat selittyvät sillä, että ne ovat osoittaneet pystyvänsä jatkamaan menestystään.

– Ne eivät ole yhden pelin varassa, Hiltunen sanoi.  

Supercellin pelit ovat kestäneet aikaa. Maatilapeli Hay Day julkaistiin 2012, mutta menestyy edelleen. Supercellin suurmenestys Clash of Clans on kolme vuotta vanha, mutta kerää yli sata miljoonaa pelaajaa päivässä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.