Mainos

Suurien seteleiden kysyntä kasvanut

Suomalaiset tarvitsevat suuria euroseteleitä muun muassa Saksan tuontiautojen hankintaan sekä Venäjän puukauppaan.

Liikkeellä olevan käteisen rahan määrä on kasvanut roimasti. Käteisen määrä on kasvanut koko euroalueella ja kaikkein voimakkaimmin Suomessa, kirjoittaa perjantain Keskisuomalainen.

Suomen Pankin liikkeelle laskeman setelistön arvo on yli kaksinkertaistunut eurokauden aikana, vaikka myös pankkikorttien ja nettipankin käyttö on yleistynyt. Setelistön arvo on liki 5,5 miljardia euroa, kun se neljä vuotta sitten oli vain noin kaksi miljardia euroa. Eniten ovat lisääntyneet 50 ja 500 euron setelit.

Suomen Pankin asiantuntija arvelee suomalaisten tarvitsevan suuria seteleitä esimerkiksi tuontiautojen hankintaan Saksasta. Myös Venäjän puukaupassa käteinen on usein ainoa hyväksytty maksuväline.

Eurosta on tullut Yhdysvaltain dollarin jälkeen maailman toiseksi tärkein käteisvaluutta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.