Mainos

Syyttäjä: Fiksuhuudon maksettava kolme miljoonaa

Syyttäjä vaatii senttihuutokauppa Fiksuhuudon toiminnasta vastaavalle mieskaksikolle sakkorangaistusta arpajaisrikoksesta. Lisäksi syyttäjä vaatii toiminnasta saatuja liki kolmen miljoonan euron tuottoja menetettäväksi rikoshyötynä valtiolle.

Oikeudenkäynti alkoi Oulun käräjäoikeudessa perjantaina. Syyttäjän mukaan nettihuutokaupassa on ollut kysymys arpajaisista eikä Fiksuhuuto ole hakenut viranomaisilta asianmukaista lupaa. Syyttäjä katsoo, että tuotteen saaminen huutokaupassa on perustunut ainakin osaksi sattumaan.

Senttihuutokaupassa tuotteen hintaa voi korottaa sentillä kerrallaan. Korottaminen on maksullista. Syyttäjän mukaan myyntihinnat ovat usein olleet markkinahintoja edullisempia ja tuotteen saaminen on riippunut esimerkiksi huutojen rekisteröitymisestä.

Syyte koskee Fiksuhuudon toimintaa Suomessa vuonna 2008. Oikeus antaa päätöksen asiassa myöhemmin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.