Mainos

Syyttäjä vaatii Perlos-jutussa yhteisösakkoa

Syyttäjä hakee yhteisösakkoa alihankkijayhtiö Perloksen tiedottamisrikosjutussa. Syyttäjä Anja-Riitta Rinkisen mielestä yhtiö pitäisi tuomita arvopaperimarkkinarikoksesta vähintään 20 000 euron sakkoon.

Syyte koskee yhtiön taloustiedottamista vuodenvaihteessa 2002-2003. Viranomaiset epäilevät Perloksen viivytelleen tulosvaroituksen antamisessa.

Syytteeseen joutuu vastaamaan Perloksen silloisen hallituksen jäsen Mikael Lilius, joka on nykyään energiayhtiö Fortumin toimitusjohtaja. Syytteessä ovat myös Perloksen silloiset toimitusjohtajat Timo Leinilä ja Heikki Mairinoja sekä hallitukseen kuuluneet Matti Aura, Sten-Olof Hanse'n ja Kari O. Sohlberg.

Perlos pitää syyttäjän vaatimuksia perusteettomina ja kiistää, että sen toiminnassa olisi syyllistytty rikokseen. Myös kaikki syytetyt ovat yhtiön mukaan kiistäneet epäilyt.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.