Mainos

Taantuma iski myös Japaniin

Japanin talous luisui taantumaan kolmannella vuosineljänneksellä.

Maailman kolmanneksi suurin talous kutistui 0,8 prosenttia heinä-syyskuussa, ilmenee Japanin hallituksen tuoreista tiedoista. Pudotus oli odotettua isompi, sillä markkinat ennakoivat talouden supistuvan 0,2 prosenttia.

Japanin talous on nyt supistunut kahtena vuosineljänneksenä peräkkäin, joten sen katsotaan olevan taantumassa. Vuoden lopulla talouden odotetaan kuitenkin yltävän hienoiseen kasvuun.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.