Mainos

Talgo irtisanoo 80 henkilöä

Kiskokalustoa valmistava Talgo irtisanoo Kainuussa liki 80 henkilöä.

Kiskokaluston ja konepajatuotteiden valmistaja Talgo Oy irtisanoo 80 henkilöä. Ratkaisulla Talgo sopeuttaa tuotantoaan vastaamaan yhtiön nykyistä markkinatilannetta.

Kesäkuun lopulla alkaneet yt-neuvottelut saatiin päätökseen tänään. Kaikkia henkilöstöryhmiä koskevat irtisanomiset kohdistuvat Talgon Oulun konttorissa kolmeen toimihenkilöön ja Otanmäen tehtaalla Kainuussa 59 työntekijään ja 18 toimihenkilöön.

Yhtiön tämänhetkinen kokonaisvahvuus on 471 henkilöä. Talgo Oy on osa tunnettua espanjalaista Talgo-konsernia, joka on keskittynyt kiskokaluston valmistukseen ja huoltoon. Yhtiön päämarkkina-alueena ovat Pohjoismaat ja Länsi-Eurooppa.

Talgo Oy:n liikevaihto oli noin 44 miljoonaa euroa vuonna 2002 ja tämänhetkinen tilauskanta on noin 16 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.