Mainos

Talouselämä: Björn Wahlroosin työlista – sosiaalietuudet jäihin ja valtion omaisuus myyntiin

Björn "Nalle" Wahlroos esittelee Talouselämä-lehden haastattelussa oman työlistansa tulevalle hallitukselle.

Työlista perustuu presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheeseen, missä presidentti pyysi esityksiä siitä, mitä Suomen pitäisi tehdä. 

Lehdessä Sammon, Nordean ja UPM Kymmenen hallituksia johtava liikemies esittää useita eri toimia. Wahlroos muun muassa puolittaisi yritysten yhteisöveron 10 prosenttiin, peruuttaisi ruuan alv:n noston, laskisi perintöverotuksen neljään prosenttiin ja laskisi korkeimman ansiotuloverokannan 50 prosenttiin.

– Tuntuu absurdilta, että yli puolet palkasta voi mennä valtiolle ja kunnille. Korkeimmat veroasteet ovat tuhoisia. Ne johtavat siihen, että ihmiset eivät tee työtä tai muuttavat palkkaa pääomatuloksi”, Wahlroos sanoo lehdessä.

Talouselämän mukaan tällä hetkellä suurituloinen maksaa korkeimmillaan palkasta veroa 57,6 prosenttia ja eläkeläinen 60,5 prosentin marginaaliveron. 

Toimeentulotuen laajennusta

Wahlroos ei unohtaisi pienituloisiakaan. Lehdessä hän esittää pienituloisten työtulovähennyksen korotusta, joka maksaisi miljardin. Hän esittää myös toimeentulotuen ulottamisen työtä vastaanottaviin suomalaisiin. Tämä maksaisi valtiolle noin 200–300 miljoonaa euroa. Wahlroosin mukaan näiden toimien idea on ennen kaikkea estää syrjäytymistä ja tehdä työelämään paluun mahdolliseksi matalallakin palkalla.

Veronalennusten lisäksi Wahlroos tekisi myös menonlisäyksiä. Hän muun muassa lisäisi puolustusmenoja 200 miljoonalla eurolla ja peruuttaisi pääomatuloverojen kiristyksen. Näistä ja muista veronalennuksista tulisi työlistan mukaan menonlisäyksiä Suomen talouteen yhteensä 4,1–5,5 miljardia euroa.

Sosiaalietuudet jäihin

Veronkorotuksilla, leikkauksilla ja myynneillä Wahlroos saisi työlistallaan aikaseksi jopa 7,4 miljardia euroa Suomen talouteen. Miljonääri jäädyttäisi muun muassa sosiaalietuudet neljäksi vuodeksi, leikkaisi julkisia menoja miljardilla ja yritys- ja maataloustukia 500–800 miljoonalla, puolittaisi kehitysavun ja tekisi muun muassa terveydenhuollosta maksullista sekä lukuvuosimaksut yliopistoihin.

Wahlroos laittaisi myös valtion omaisuutta myyntiin. Lehdessä hän arvioi, että valtion omaisuuden myynnistä saisi ainakin miljardin.

– Valtion kaksi suurinta pörssinoteerattua erää ovat TeliaSonera ja Sampo. Valtiolla on paljon kiinteistöjä ja maapohjaa. En ymmärrä, miksi valtio omistaa metsää, Wahlroos toteaa artikkelissa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.