Mainos

Talousennusteiden synkkyysennätys rikkoutui taas

Tällä kertaa asialla on Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, joka ennustaa Suomen bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna 6,5 prosenttia.

Vielä ensi vuonnakin kasvu on nolla prosenttia, mutta ei jää enää miinukselle.

Etlan mukaan etenkin viennistä riippuvaiset taloudet kärsivät maailmankaupan vähenemisestä. Suomessa vientimäärät putoavat viidenneksen, arvioi Etla.

Työttömien määrä lisääntyy parissa vuodessa 100 000 henkilöllä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.