Mainos

Taloustaito-lehden kysely: Niinistö saisi hoitaa raha-asiani

Sauli Niinistö mielletään taitavimmaksi taloustietäjäksi Taloustaito-lehden lukijakyselyssä. Lehti kysyi lukijoiltaan joulukuussa, "Kenen mielipiteet ovat niin viisaita, että voisit antaa vaikka omat rahasi hänen hoivaansa?"

Vaihtoehtoina oli 50 talousasioihin vaikuttavaa poliitikkoa ja johtavaa virkamiestä. Eduskunnan puhemies Sauli Niinistöön luotti tänä vuonna jopa 57 prosenttia vastaajista. Viime vuonna luku oli 48 prosenttia ja toissa vuonna 40 prosenttia vastaajista.

Selvän kakkossijan säilytti valtiovarainministeriön kokenut valtiosihteeri Raimo Sailas, johon luotti 38,6 prosenttia vastaajista.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen palasi listan kolmoseksi ja nosti myös kannatustaan selkeästi 21,0 prosenttiin (15,6% viime vuonna). Listan kovin nousija oli kuitenkin EU:n talouskomissaari Olli Rehn, joka hyppäsi 16. sijalta neljänneksi ja lähes nelinkertaisti kannatuksensa. Nyt häneen luotti 20,2 prosenttia vastaajista, vuosi sitten vain 5,4 prosenttia.

Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi on lukijoiden talousluottamuslistalla sijalla 11. Sijoitus on selvästi korkeampi kuin pääministeri Matti Vanhasen vuosi sitten.

Kyselyyn vastasi 1003 Taloustaidon lukijaa.

Taloustaito-lehti on Veronmaksajain keskusliiton jäsenlehti.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.