Mainos

Talvivaara allekirjoitti uraanisopimuksen kanadalaisyhtiön kanssa

Kaivosyhtiö Talvivaara on allekirjoittanut uraanin myynti- ja ostosopimuksen kanadalaisen uraanintuottajan Cameco Corporationin kanssa.

Yhtiön mukaan Cameco investoi enintään 60 miljoonaa dollaria eli hieman yli 40 miljoonaa euroa uraanin talteenottolaitoksen rakentamiseen Talvivaarassa Kainuussa.

Talvivaara-yhtiöllä ei ole uraanin talteenottoon vielä lupia. Nyt solmittu sopimus edellyttää vielä Euroopan atomienergiajärjestö Euratomin hankintakeskuksen vahvistusta sekä Euroopan komission hyväksyntää. Asianmukaiset luvat on saatava myös Suomen viranomaisilta.

Talvivaara suunnittelee uraanin talteenottoa Sotkamon nikkelikaivoksen sivutuotteena. Yhtiö on aikonut aloittaa talteenottolaitoksen rakentamisen lähikuukausina. Laitoksen olisi määrä valmistua ensi vuonna.

Uraanin tuotantomääräksi arvioidaan noin 350 tonnia.

Talvivaaran pörssikurssi oli sopimuksen julkistamisen jälkeen puolilta päivin kolmen prosentin nousussa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.