Mainos

Tapiola Pankkikin ennustaa talouden supistuvan

Tapiola Pankki on liittynyt synkkien talousennustajien joukkoon. Tapiola arvioi, että Suomen talous supistuu ensi vuonna 0,5 prosenttia. Luku on täsmälleen sama kuin Suomen Pankin eilen julkistamassa ennusteessa.

Vuoden 2010 näkymiä Tapiola pitää kuitenkin heikompina kuin Suomen Pankki. Tapiola Pankki ennustaa työttömyyden kasvavan jo ensi vuonna 8 prosenttiin, kun Suomen Pankki ennakoi hitaampaa työllisyyden heikkenemistä.

Suomen Pankin mukaan työttömyys nousee 7,7 prosenttiin vasta vuonna 2010.

Taustalla on maailmantalouden heikkous. Yhdysvaltain talous supistuu Tapiola Pankin ennusteen mukaan ensi vuonna 1,5 prosenttia ja euroalueen 1,0 prosenttia. Yhdysvallat ja euroalue pysyvät taantuman puolella vielä vuoden 2010.

Apua ei tule kehittyvistä talouksistaan kuten Kiinasta ja Intiasta, sillä talouden veto hyytyy myös niissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.