Mainos

Tapiola perustaa pankin

Vakuutusyhtiö Tapiola on päättänyt perustaa Tapiola Pankki Oy:n. Pankkitoimita käsittää aluksi maksuliikenne-, talletus-, laina- ja neuvontapalvelut.

Vakuutusyhtiö Tapiola perustaa oman pankin. Tapiola-ryhmän hallintoneuvostot hyväksyivät illalla kokouksissaan hallitusten ehdotuksen.

Tapiola Pankki Oy:n perustajina ja omistajina ovat Tapiola-ryhmän vakuutusyhtiöt, joista suurin osakkeiden merkitsijä on vahinkovakuutusyhtiö. Toiseksi suurimman osuuden merkitsee henkivakuutuskonserni. Muutaman prosentin osuudella mukana on myös eläkevakuutusyhtiö.

Uuden pankin toiminta kattaa aluksi maksuliikenne-, talletus-, laina- ja neuvontapalvelut. Yritysrahoituksen Tapiola-ryhmä hoitaa edelleen vakuutusyhtiöidensä kautta. Espoon Tapiolaan sijoittuvaan pääkonttoriin palkataan alkuvaiheessa vain muutama kymmenen henkilöä. Pankilla on aluksi noin 30-40 konttoria, jotka sijoitetaan Tapiolan vakuutuspalvelutoimistojen yhteyteen eri puolille maata.

Maksuliikenne tapahtuu kokonaan verkkopankin välityksellä Internet-liittymien avulla ja maksuautomaateilla. Käteisen nosto tapahtuu noin 2000 pankkiautomaatilla. Käytännön toimintaan pankin arvioidaan pääsevän noin puolentoista vuoden kuluessa.

Tapiola perustelee oman pankin perustamista finanssi-tavaratalojen yleistymisellä. Yhtiö haluaa tarjota pankkipalvelut vakuutuspalvelujen ohella pärjätäkseen kilpailussa.

-Uusi Tapiola Pankki Oy liittyy olennaisesti ryhmän säästämispalveluiden monipuolistamiseen ja on siten kehityksen luonnollinen jatke, Tapiola-ryhmän pääjohtaja Asmo Kalpala sanoo.

Pääomapanostukseksi perustettava pankki tarvitsee lähivuosina yhteensä 46 miljoonaa euroa. Määrä on noin kuudesosa Tapiola-ryhmän viime vuoden yhteenlasketuista tuloksista.

(MTV3)

(Talousuutiset 4.4.02)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.