Mainos

Taxell itse asuntokohun keskiössä: Kiistää sisäpiirikaupan

Viime aikojen kohua herättäneisiin asuntojärjestelyihin liitetty ministeri Christoffer Taxell osti itse entisen työsuhdeasuntonsa, joka oli alun perin ostettu Åbo Akademin säätiöltä.

Taxell hankki viime vuosikymmenen alkupuolella Turussa sijaitsevan kolmikerroksisen arvotalon, jonka yhdessä asunnossa hän oli asunut perheineen pitkään. Taxell asuu huoneistossa edelleen.

Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan Taxell muutti Vartiovuorenkadulle vuonna 1991. Partek oli ostanut kyseisen talon edellisenä vuonna Åbo Akademin säätiöltä, jonka hallituksen puheenjohtaja Taxell on.

Asunto ja koko talo päätyi Taxellin omistukseen sen jälkeen, kun Kone oli vallannut Partekin vuonna 2002 ja Taxell irtisanoutunut Partekin konsernijohtajan paikalta.

Taxell korostaa STT:lle, että hän osti talon Koneelta, jonka kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Kauppa tehtiin yhdeksän kuukautta sen jälkeen, kun Taxell oli eronnut Partekin toimitusjohtajan tehtävästä.

- Minusta on aivan pöyristyttävää, että esitetään näkemys, että siinä olisi mitään sisäpiiriä, hän vastaa STT:n esittämään kysymykseen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.