Mainos

Teknologiateollisuus: Euromaiden velkakriisi vaarantaa viennin elpymistä entisestään

Suomen teollisuuden viennin elpyminen kääntynyt vastatuuleen.

Kauppalehti kirjoittaa tänään, että Suomen viennin arvo notkahti tammi-maaliskuussa edellisneljänneksestä. Teknologiateollisuudessa yritysten uudet tilaukset tammi-maaliskuussa jäivät 30 prosenttia talouskriisin edeltävästä ajasta.

Vaikka vuosineljänneksittäin viennissä on aina luontaista vaihtelua, Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokankaan mielestä Suomen vientiteollisuus on huolestuttavan alhaisella tasolla.

Palokangas on huolissaan Portugalin ja Kreikan velkakriisien vaikutuksesta Suomen vientiin.

– On hätkähdyttävää, että näiden valtioiden velkapapereiden korot ovat nousseet, vaikka poliitikot ja keskuspankit ovat pyrkineet patoamaan kriisiä. Jos asetelma pahenee, velkaantuminen on laajempi ilmiö koko kehittyneessä lännessä, Palokangas sanoi MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.

"Jotkut palkkatoiveet pöyristyttäviä"

Kun puhutaan viennin elpymisestä, pitäisi tilannetta Palokankaan mukaan aina muistaa verrata talouskriisiä edeltävään aikaan vuonna 2008.

– Jos vertaamme vuoden takaiseen, taso oli silloin erittäin matala. Suomen työmarkkinat on rakennettu kriisiä edeltävään aikaan ja sen kustannusrasitteeseen.

Palokankaan mukaan nykyisessä tilanteessa tiettyjen alojen, kuten metallialan, työntekijöiden vaatimukset ovat olleet pöyristyttäviä. Hän muistuttaa, että palkkoja ei voi korottaa paljoa, jos Suomi halutaan pitää kilpailukykyisenä.

Katso Teknologiateollisuuden pääekonomistin Jukka Palokankaan haastattelu: (Huomenta Suomi 12.5.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.