Mainos

Teknologiateollisuus: Suomella ei ole varaa menettää telakoitaan

Teknologiateollisuus vaatii, että valtion pitää lisätä rahoitusriskiä vientiteollisuuden tilausten turvaamiseksi. Suomella ei ole varaa menettää esimerkiksi telakoitaan.

Teknologiateollisuuden tilauskannat laskivat loka-joulukuussa viisi prosenttia vertailuajankohdasta.

Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto pysyi viime vuonna edellisvuotisella tasolla, 67,6 miljardissa eurossa.

– Telakkateollisuus on tuonut Suomelle jo 13 miljardin euron vientitulot 2000-luvulla. Suomella ei ole enää varaa päästää yhtään korkean osaamisen ja teknologian toimialaa rapistumaan, todetaan Teknologiateollisuuden suhdanneraportissa.

Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstön määrä Suomessa väheni viime vuonna hieman. Työntekijöitä oli 289 000. Joulukuun lopussa henkilöstöstä noin 20 000 oli lomautusjärjestelyjen piirissä.

(MTV3–STT)

Katso Raimo Pitkäsen juttu (Seitsemän uutiset 30.1.2013)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.