Mainos

TeliaSonera ja Tele2 ostavat 3G-luvan Ruotsissa

TeliaSoneran ja Tele2:n yhdessä omistama Svenska UMTS-nät ostaa 3G-matkapuhelinverkon toimiluvan Orange Sverigeltä.

Yhtiöllä on jo ennestään yksi 3G-toimilupa, mutta nyt tehdyllä kaupalla saadaan tarvittavaa lisäkapasiteettia, TeliaSonera Swedenin toimitusjohtaja Marie Ehrling toteaa yhtiön tiedotteessa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan luvasta maksettiin 50 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 5,5 miljoonaa euroa. Uuden toimiluvan mukaisesti Svenska UMTS-nät laajentaa verkkopalvelunsa Ruotsin suurimpiin kaupunkeihin. Kustannukset katetaan olemassa olevilla lainoilla.

Kaupan toteutuminen edellyttää vielä Ruotsin viranomaisten hyväksyntää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.