Mainos

TeliaSonera kasvatti tulostaan

Tuloksen odotetaan tänä vuonna vielä parantuvan.

TeliaSoneran nettotulos kasvoi viime vuonna 2,10 miljardiin euroon, vuoden 2005 tulos oli 1,5 miljardia euroa.

Liikevaihtoaan yhtiö kasvatti 3,9 prosenttia 10 miljardiin euroon. Liittymien määrä kasvoi lähes 20 prosenttia. Yhtiö odottaa tuloksensa paranevan tänä vuonna jonkin verran.

TeliaSonera menetti kännykkäasiakkaita Suomessa

TeliaSoneran matkapuhelinasiakkaiden määrä laski viime vuonna Suomessa. Myös liikevaihto putosi, mutta Suomen-matkapuhelintoimintojen kannattavuus parani hintojen nousun ja tehostamistoimien ansiosta.

TeliaSoneralla oli vuoden lopussa 2,4 miljoonaa matkapuhelinasiakasta Suomessa, mikä oli 100 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Igel uhkaa lähdöllä Turkista ja Venäjältä

TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel uhkaa että yhtiö lyö hanskat tiskiin Turkissa ja Venäjällä, ellei se saa havittelemaansa enemmistöä osakkuusyhtiöistään.

TeliaSoneralla on riidellyt katkerasti erityisesti Turkissa toimivan Turkcell-operaattorin omistuksesta. Venäjällä TeliaSoneralla on vähemmistöosuus MegaFon-operaattorista.

Igel on ilmoittanut tulosjulkistustilaisuudessa Tukholmassa, että TeliaSoneran tavoitteena on edelleen saavuttaa enemmistö molemmista yhtiöistä. Ellei se onnistu, TeliaSoneralla ei ole mitään syytä jatkaa toimintaa Turkissa ja Venäjällä, hän sanoi.

Mitään aikataulua hän ei suostunut antamaan. Lyhyellä aikavälillä TeliaSonera ei kuitenkaan tee ratkaisuja puoleen eikä toiseen.

TeliaSonera sopi keväällä 2005 osuutensa nostamisesta 37 prosentista 64 prosenttiin Turkcellistä. Operaattorin aiempi omistaja Cukurova myi kuitenkin yllättäen kiistanalaisen osuuden yhtiöstä venäläiselle Altimolle TeliaSoneran nenän alta.

Kansainvälisen kauppakamarin välitystuomioistuin antoi hiljattain päätöksen, jonka mukaan TeliaSoneralla oli sitova sopimus kaupasta. Igel piti kuitenkin tiistaina asian ratkeamista epävarmana.

TeliaSonera omistaa MegaFonista 44 prosenttia. Myös Venäjällä TeliaSoneran enemmistöomistuksen tiellä on ollut Altimo.

TeliaSoneran tuotot Turkcellistä ja MegaFonista kasvoivat reippaasti viime vuonna.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.