Mainos

Teollisuuden luottamus heikkeni

Teollisuuden luottamusindikaattori painui toukokuussa pistelukuun miinus kolme, kun huhtikuun tarkistettu lukema oli plus kaksi. Syynä olivat tuotanto-odotusten jääminen aiempaa varovaisemmiksi sekä tilauskannan supistuminen edelliskuusta.

TT:n mukaan suhdannetilanne on parantunut kevään aikana asteittain. Rakentamisen luottamusindikaattori sitä vastoin vahvistui, ja ala odottaa tilauskannan vahvistuvan. Henkilöstön määrän odotetaan pysyvän ennallaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.