Mainos

Teollisuuden luottamus vahvistui

Teollisuuden luottamus tulevaan vahvistui marraskuun aikana. Tuotanto-odotuksia paransi tilausten lisääntyminen.

Teollisuuden luottamus tulevaan vahvistui marraskuussa. Teollisuuden ja Työnantajien keskusliiton TT:n kokoaman tiedustelun mukaan tuotanto-odotuksia paransi tilausten lisääntyminen.

Luottamusta osoittava indeksi oli marraskuussa tasan 0, kun se lokakuussa oli vielä -4. Parannuksesta huolimatta lukema on edelleen kaksi pykälää heikompi kuin pitkänajan keskiarvo.

Osastopäällikkö Pekka Tsupari TT:stä pitää indikaattorin sanomaa myönteisenä. Hänen mukaansa trendi on oikea. -Tosin eri kuukausien erot eivät ole suuria, hän lieventää hieman sanomaansa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.