Mainos

Teollisuustuotanto edellisvuoden tasolla

Koko alkuvuonna teollisuuden tuotanto kasvoi vajaan prosentin viime vuodesta.

Pari vuotta korkeasuhdanteessa eläneen teollisuuden tuotannon kasvuvauhti laantui alkuvuonna. Teollisuustuotanto jäi Tilastokeskuksen tänään julkistamien tietojen mukaan kesäkuussa viime vuoden tasolle. Toisella neljänneksellä teollisuustuotannon määrä laski 0,3 prosenttia pienemmäksi kuin vuosi sitten.

Teollisuustuotanto pysyi kesäkuussa kausitasoitettuna samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Metalliteollisuuden tuotanto kasvoi 4,1 prosenttia ja elektroniikka- ja sähkötuotteiden tuotanto 2,5 prosenttia. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto supistui kesäkuussa 4,9 prosenttia ja kemianteollisuus 7,3 prosenttia.

Koko alkuvuonna teollisuuden tuotanto kasvoi vajaan prosentin viime vuodesta. Kasvun painuminen laskuun toisella neljänneksellä selittyi pitkälle kemianteollisuudella. Tuotannon lasku johtui osaksi sitä, että osa kemianteollisuuden toimipaikoista on lopettanut tai lopettamassa tuotannollista toimintaa Suomessa.

Tehdasteollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli kesäkuussa 85 prosenttia, kun se toukokuussa oli 86 prosenttia. Massa- ja paperiteollisuuden käyttöaste laski 87 prosenttiin. Metalliteollisuuden kapasiteetista oli käytössä 87 prosenttia. Kemianteollisuuden ja muun teollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli 82 prosenttia.

Metalliteollisuuden osuus koko teollisuuden jalostusarvosta oli vuonna 2005 noin 48 prosenttia. Puu- ja paperiteollisuuden 13 prosenttia, kemianteollisuuden 11 prosenttia ja muun tehdasteollisuuden vajaat 19 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.