Mainos

Teollisuusyritysten liikevaihto kasvoi kahdeksan prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto kasvoi kahdeksan prosenttia viime vuoden elo-lokakuussa toissa vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan kasvuprosentti on viime vuoden korkein.

Vientimarkkinoilta kertynyt liikevaihto lisääntyi 12 prosenttia ja kotimaan markkinoilta kolme prosenttia. Teollisuuden toimialoista sekä metsä- että kemianteollisuuden liikevaihto kasvoi elo-lokakuussa selvästi vuoden alkuun nähden. Metsä- eli puu- ja paperiteollisuuden liikevaihto oli kyseisenä aikana kolme prosenttia parempi kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Kemianteollisuus kasvoi yhdeksän prosenttia.

Toimialoista eniten kasvoi sähköteknisen teollisuuden liikevaihto, joka kolmen kuukauden ajanjaksolla oli 26 prosenttia suurempi kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Teollisuuden maksama palkkasumma oli elo-lokakuussa neljä prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Kasvuvauhti vuoden 1999 alkupuoliskolla oli vastaavasti kaksi prosenttia.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.