Mainos

TietoEnatorin johdossa muutoksia

Toimitusjohtaja Matti Lehti siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtaksi. Uudeksi toimitusjohtajaksi tulee nykyinen operatiivinen varatoimitusjohtaja Pentti Heikkinen.

TietoEnatorin toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen Matti Lehti siirtyy vuoden vaihteessa sivuun nykyisestä tehtävästään.

TietoEnatorin uutena toimitusjohtajana aloittaa ensi vuoden alussa yhtiön nykyinen operatiivinen varatoimitusjohtaja Pentti Heikkinen, 45. Hän on myös toiminut viime vuoden alusta lähtien TietoEnatorin operatiivisen johtoryhmän puheenjohtajana.

Lehti jatkaa ensi vuoden alusta yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Hän on ollut TietoEnatorin toimitusjohtaja vuodesta 1989 lähtien. Nyt 58-vuotias Lehti jatkaa yhtiön palveluksessa vuoden 2007 kesäkuuhun saakka, jolloin hän saavuttaa 60 vuoden eläkeikänsä.

TietoEnator on Pohjoismaiden suurin tietotekniikan palveluyritys.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.