Mainos

Tilittömät veronpalautukset ensi kertaa Nordeasta

Tähän saakka posteista on maksettu veronpalautukset niille, jotka eivät ole ilmoittaneet tilinumeroaan verottajalle.

Rahoituskonserni Nordea maksaa ensimmäistä kertaa veronpalautukset niille, jotka eivät ole ilmoittaneet verottajalle tilinumeroaan. Heitä on noin 55 000.

Nordeasta muistutetaan, että rahat voi noutaa vasta, kun on saanut pankin ilmoituksen palautuksesta. Ilmoitukset tulevat saajille kolmessa erässä tämän viikon loppupuolella. Ne eivät ole aakkosjärjestyksessä. Rahat on nostettavissa pankin noin 320 konttorista 45 päivän ajan. Sen jälkeen palautukset siirtyvät verohallinnolle. Tilinumerottomia palautuksia on noin 15,5 miljoonaa euroa.

-Ilmoitus on hyvä olla mukana, kun rahoja tullaan nostamaan, aluepankin johtaja Harri Sailas Nordeasta selvitti.

Nordea on varautunut palautuksista aiheutuviin ruuhkiin, mutta tästä huolimatta jonotukselta ei välttämättä selviä. Kiireisimmiksi päiviksi eli tämän viikonkeskiviikosta ensi tiistaihin on palkattu noin sata ylimääräistä työntekijää.

Tilinumerottomien veronpalautusten maksu on osa sopimusta, jolla valtio siirsi Nordealle pääosan valtion maksuliikenteestä. Tähän saakka numerottomat palautukset on maksettu posteista.

Tilinumeronsa verottajalle jätti tänä vuonna antamatta yli 200 000 veronmaksajaa, mutta verohallinto lähetti heille kirjeen ja pyysi ilmoittamaan tilinumeron. Alun alkaen tilinumeronsa kertoneet saivat palautuksensa jo tämän kuun alussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.