Mainos

TJ Group saneeraa väkeä

Tappiollinen Internet-konsulttiyhtiö TJ Group vähentää noin viidenneksen Suomessa olevasta henkilöstöstään.

Saneeraus alkaa

Yhtiö kertoi tänään aloittavansa yt-neuvottelut toimista, jotka on tarkoitus toteuttaa kesäkuun loppuun mennessä. Vuodenvaihteessa TJ Groupin palveluksessa oli Suomessa yhteensä 380 henkilöä. Myymällä ja karsimalla strategiaan kuulumattomia ja kannattamattomia toimia TJ Group yrittää kammeta tulostaan takaisin voiton puolelle.

Yhtiön tulos painui heinä-joulukuussa lähes 35 miljoonaa markkaa tappiolle, kun se vuotta aiemmin oli niukasti plussalla. Henkilöstön määrä kasvoi vuodessa melkein kaksinkertaiseksi. Helmikuun alussa julkaistussa osavuosikatsauksessa TJ Group arvioi säästöohjelman nostavan yhtiön tuloksen voiton puolelle jo tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Nyt yhtiö ennakoi tuloksen kääntyvän voitolliseksi vasta vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Kannattamattomien toimintojen karsimisesta koituu lisäksi noin kahdeksan miljoonan euron eli noin 48 miljoonan markan kulut. Osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä TJ Group vaihtoi toimitusjohtajaa, Jyrki Salmisen tilalle tuli entinen varatoimitusjohtaja Mikko Setälä. Yhtiö on viimeksi kuluneen kuukauden aikana vaihtanut myös Amerikan ja Saksan toimintojen vetäjät.

TJ Group oli vielä viime vuoden helmikuussa Helsingin pörssin tähtiä, jonka kurssi nousi enimmillään 25,80 euroon. Yhtiön johto realisoi tuolloin omistuksiaan myymällä huomattavan osan yhtiön osakkeista. Tänään TJ Groupin osakkeen hinta on liikkunut 0,70 euron vaiheilla.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.