Mainos

Tokion pörssikurssit romahtivat

Aasialaiset pörssit ovat pudonneet rajusti jo toista päivää peräkkäin.

Osakekurssit ovat romahtaneet Tokiossa. Pörssi päätyi 5,4 prosenttia miinukselle, kun vielä aamukaupankäynnissä alamäki oli 3 prosenttia. Myös muut Aasian pörssikurssit ovat pudonneet, kun asuntolainakriisin pelätään hidastavan talouskasvua Yhdysvalloissa.

Kasvun hidastuminen haittaisi vientiä Yhdysvaltoihin. Pelko viennin vähenemisestä on syössyt muun muassa japanilaisten autovalmistajien pörssikurssit jyrkkään laskuun.

Hongkongin pörssi sulkeutui 1,4 prosentin alamäessä. Myös Shanghain pörssi päätyi 2,3 prosenttia tappiolle oltuaan aiemmin päivällä lievässä nousussa.

Aasialaiset pörssit putoavat rajusti jo toista päivää peräkkäin. Japanin keskuspankki on jatkanut tänään rahan pumppaamista markkinoille rauhoittaakseen tilannetta.

Euroopan pörssit laskivat eilen selvästi. Sen sijaan New Yorkin pörssit päätyivät illalla vain lievästi miinukselle.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.