Mainos

TS: Lidl kiilaamassa ruokakaupan kolmoseksi

Saksalainen Lidl-ketju on nousemassa Suomen Lähikaupan ohi ruokakaupan kolmoseksi, kirjoittaa Turun Sanomat. Kaukana Lidlin edellä ovat edelleen S-ryhmä ja Kesko. 

Toimitusjohtaja Lauri Sipposen mukaan Lidlin liikevaihto kasvaa tänä vuonna 5-10 prosenttia yli miljardiin euroon. Turun Sanomat kirjoittaa, että summa hipoo Lähikaupan liikevaihtoa. 

Vaikka keskiostoksen arvo on pudonnut kaikilla ketjuilla, kehitys on suosinut Lidliä. 

- Olemme voittaneet asiakkaissa, ja tuotteita per kuitti on nyt aiempaa enemmän, Sipponen sanoo lehdessä. 

Siwa- ja Valintatalo-ketjuja pyörittävässä Suomen Lähikaupassa kauppojen myynti on tänä vuonna laskenut. 

-Asiakasvirta on hyvä, mutta ostoskorin arvo on laskenut ja impulssiostokset jääneet pois, toimitusjohtaja Ralf Holmlund arvioi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.