Mainos

TT perää rakenneuudistuksia työllisyyden kohentamiseksi

Teollisuuden ja työnantajien TT:n toimitusjohtajan Kalevi Hemilän mielestä työmarkkinoilla pitäisi saada aikaan ratkaisuja, joilla erityisesti alemman tuottavuuden aloille voitaisiin luoda uusia työpaikkoja. Kuopiossa tänään TT:n perinteisillä teollisuuspäivillä puhunut Hemilä antoi täyden tunnustuksensa hallituksen työllisyystavoitteille.

-Hallitusohjelman johdantoteksteissä muutostarpeita ei ole. Kysymys on nyt siitä, miten ne toteutetaan. Päällimmäisiksi nousevat yritysveropaketti monine erilliskysymyksineen sekä toisena rakenteelliset uudistukset, kertoi Hemilä.

Hän muistutti, että taantuma on jatkunut kolme vuotta, ja viimeisen kuluvan vuoden aikana työpaikat ovat myös alkaneet vähentyä. Talouden noususta on merkkejä Yhdysvalloissa, Japanissa, Venäjällä ja Kiinassa, mutta vielä se ei ole heijastunut Suomeen käytännön tasolla.

-Näköpiirissä ei ole uutta it-alan tyyppistä teollista klusteria, johon saisimme 100 000 uutta työpaikkaa syntymään. Ja on ylioptimistista ajatella, että perinteinen perusteollisuus voisi oleellisesti nykyistä enemmän väkeä työllistää. Kilpailukykyhaasteet ovat pikemminkin toiseen suuntaan eli firmatasolla toimintaa on tehostettava ja kilpailukykyä parannettava, arvioi Hemilä.

Uusien työpaikkojen Hemilä uskoo painottuvan tulevaisuudessa palvelupuolelle, ja toivottavasti yksityisiin palveluihin.

-Hallituksen yrittäjyysohjelman tavoitteet ovat hyvin kunnianhimoiset. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yritysverotuksessa, ansiotulojen verotuksessa ja sukupolven vaihdoksiin liittyvissä kysymyksissä täytyy löytää nykyistä houkuttelevampia ratkaisuja, jotta uusia yrittäjiä saataisiin, Hemilä arveli.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.