Mainos

Tukiostopäätös puri - Espanjan valtionlainojen korot laskussa

Espanjan 10 vuoden valtionlainojen jälkimarkkinakorot ovat pudonneet alle 6 prosenttiin. Korot ovat liikkuneet tänään noin 5,7 prosentissa, kun eilen korot olivat himpun päälle 6 prosenttia. Heinäkuussa korot kävivät peräti 7,5 prosentissa.

Korkoja laskee Euroopan keskuspankin EKP:n päätös aloittaa 1-3 vuoden valtionlainojen rajoittamattomat tukiostot tarvittaessa. Päätöksen tulkitaan koskevan nimenomaan Espanjaa, joka on ajautumassa yhä syvemmälle talouskriisiin.

– Se luo luottamusta läpi markkinoiden, arvioi hollantilaisen ING-pankin strategi Alessandro Giansanti.

Myös Italian, Portugalin ja Irlannin valtionlainojen korot laskivat perjantaina.

EKP vaatii ennakkoehtona tukiostoille, että Espanjan täytyy ensin kääntyä EU:n kriisirahaston puoleen ja laatia uusi leikkausohjelma, mitä Espanja on haluton tekemään. Varapääministeri Soraya Saenz de Santamaria on sanonut, ettei päätöksiä tehdä "yhdessä yössä".

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.