Mainos

Tulli: Vienti laski kymmenen prosenttia maaliskuussa

Suomen tavaraviennin arvo laski maaliskuussa kymmenen prosenttia vuoden takaisesta, ilmenee Tullin ennakkotilastoista. Vienti oli arvoltaan liki 4,4 miljardia euroa.

Tullin mukaan jyrkkää pudotusta selittää osin viennin vahvuus viime vuoden maaliskuussa.

Jyrkimmin väheni öljyjalosteiden ja muiden kemianteollisuuden tuotteiden ja teollisuuskoneiden vienti.

Kauppataseen alijäämä oli maaliskuussa 265 miljoonaa euroa. Alkuvuoden kauppataseen vaje on noussut 810 miljoonaan euroon.

Sekä vienti että tuonti EU-maihin laski maaliskuussa kahdeksan prosenttia. Vienti EU-maiden ulkopuolelle laski 13 prosenttia. Jyrkimmin väheni vienti Britanniaan ja Kiinaan.

Tuonti väheni maaliskuussa kahdeksan prosenttia, ja sen arvo oli hiukan yli 4,6 miljardia euroa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.