Mainos

Tulosrumba pyörähtää käyntiin

Pörssiyhtiöiltä odotetaan vahvoja osavuosituloksia.

Syysmasennusta ei ole todennäköisesti luvassa ainakaan tulosrintamalla, kun pörssiyhtiöiden osavuosikatsauksia alkaa tällä viikolla tupsahdella.

-Uskon, ettei suuria pettymyksiä tule, vaan mennään aika lailla odotusten mukaisesti, eli hyvin. Ennusteethan ovat hyvinkin toiveikkaita. Joitakin tulosvaroituksia on nähty, mutta näin aina käy, arvioi OKO Tutkimuksen tutkimusjohtaja Pekka Spolander.

Kauden aloittaa ohjelmistoyhtiö Basware, joka esittelee heinä-syyskuun tulosraporttinsa huomenna. Perjantaina vuorossa ovat valimoyhtiö Componenta sekä muovi- ja turvallisuustuotteisiin keskittyvä Kasola.

Konepajat takovat huipputuloksia

Yksi "osarikauden" tähdistä on konepajateollisuus, jonka huippusuhdanne tuntuu aina vain jatkuvan.

-Se lähti liikkeelle Kiinan imusta ja on se laajentunut niin, että kysyntätilanne on tällä hetkellä hyvin vahva monella sektorilla. Voi vähän miettiä, onko tässä vaaraa jonkinnäköisestä yli-innostuksesta näillä asiakastoimialoilla, mutta ainakaan vielä ei ole mitään konkreettista näyttöä siitä, Spolander arvioi.

Konepajojen lisäksi Spolander nostaa esille kotimaiseen kulutukseen ja kotimarkkinoihin liittyvät yhtiöt, joilla menee erittäin hyvin. Näitä yrityksiä auttaa Suomen talouden hyvä vire, joka pönkittää kuluttajien ostovoimaa.

Metsäteollisuus soi mollissa

Mutta löytyy suomalaisista pörssiyhtiöistä niitäkin, joiden tulostehtailu ontuu. Mollisoinnussa ovat soineet varsinkin metsäfirmat, joissa kirves on heilunut niiden karsiessa ylikapasiteettiaan.

-En usko, että sieltä kuullaan mitään uutta tällä kolmannella neljänneksellä. Suhteellisen heikot näkymät jatkuvat edelleen. Nämä tulosparannukset ovat lähinnä kustannussäästöjä eikä sitä, että alla oleva teollisuus todella paranisi, Nordean strategisti Martti Larjo toteaa.

Spolander puolestaan arvioi, etteivät tähän mennessä tehdyt toimenpiteet vielä riitä muuttamaan alan ylikapasiteettitilannetta lopullisesti.

-Hintojen korottaminen on tällä hetkellä erinomaisen vaikeata, Spolander toteaa.

Kaikki irti alihankkijoista

Myös osa teknologiasektorin alihankkijoista on ollut vastatuulessa. Tulosvaroituksen ovat joutuneet antamaan muun muassa matkapuhelinten muoviosia valmistava Perlos ja elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq, jotka ovat Nokian alihankkijoita.

-Iso kysymysmerkki on, miten tämä näkyy Nokian tuloksessa. Onko kyse siitä, että Nokia vain puristaa enemmän tai ostaa muulta, vai tarkoittaako tämä sitä, että Nokiankin luvut on heikkoja, Larjo pohtii.

Valaistusta Nokian iskukykyyn saadaan 19.10, jolloin Nokia julkistaa osavuosikatsauksensa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.