Mainos

Tutkija patistaa kauppaa: Kehittäkää palveluja!

Kauppakonserni Stockmann kertoi tänään, että se jatkaa rajua säästökuuriaan. Noin 110 työntekijää irtisanotaan ja lisäksi yhtiö kaavailee uutta 180 työpaikan karsimista. Tutkimusprofessori Mika Pantzarin mielestä isojen supistusten sijaan kaupan pitäisi nyt miettiä uudelleen omaa tehtäväänsä ja toimintatapaansa. 

– Stockmann on Suomessa perinteisesti ollut se, joka on ensimmäisenä kokeillut asioita, muistuttaa Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessori Mika Pantzar.

– Toivon, että Stockmannille ei tule tavaratalojen sulkemiskierrettä vaan ihan uudenlaisten konseptien kehittämistä, sanoo Pantzar.

Syyt kaupan ahdinkoon ovat tuttuja. Pitkään jatkunut taantuma ja ostovoiman jämähtäminen ovat lisänneet varovaisuutta. Tuskaa lisää rakennemuutos. Kuluttajat seilaavat tavarataloissa, mutta ostavat yhä enemmän verkosta.

– Kauppaan on tullut uusia pelaajia ja tulee jatkossakin, kun nämä Googlen ja Facebookin tapaiset datatalot siirtyvät myös fyysisen tavaran kauppaan. 

Nettikaupan kehittäminen on yksi tapa palvella kuluttajaa, muttei ainut.

- Pitääkö Suomen kalleimmalla paikalla olevan tavaratalon kilpailla hinnoilla, pohtii Pantzar.

- Stockmannilla on niin paljon muitakin ominaisuuksia kuin hinnat, kuten erittäin hyvä palvelua. Esimerkiksi kuluttajapalautteessa kaikista ammattimaisin yritys Suomessa.

Tutkija luottaa, että Stockmann luovii kuiville, sillä tavaratalon yli 150-vuotisessa historiassa on ollut pahoja aikoja ennenkin. 

– Ensimmäinen maailmansota ja 10 vuotta kulutuslamaa. Toinen maailmansota ja suuri lama. 1990-luvun lama, joka oli paha, listaa Pantzar. 

Terveisiä minihallitusneuvotteluihin

Pantzar toivoo, että hallitus ei kurittaisi enää yhtään kuluttajia ja heidän ostovoimaansa. 

– Julkisen talouden tasapaino kestää sen, että tällä hetkellä ei ainakaan mitään arvonlisäverouudistuksia tehdä. Eli kuluttajien ostovoimaa kannattaisi turvata vahvasti, toteaa Pantzar.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.