Mainos

Tutkija väläyttää: Oppivelvollisuus 18-vuotiaaksi asti

Nuorten suomalaisten syrjäytymistä voitaisiin vähentää pidentämällä oppivelvollisuutta. Kelan johtava tutkija Ulla Hämäläinen sanoo, että oppivelvollisuuden jatkamisesta 18 vuoden ikään asti on saatu hyviä kokemuksia Hollannissa ja monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa.

– Kysymys on kuitenkin Suomessa poliittisesti hankala ja keskustelunavaukset ovat kuolleet nopeasti, Hämäläinen sanoo.

Oppivelvollisuuden pidentämistä ei ole edes vakavasti harkittu, sillä osa puolueista suhtautuu asiaan nihkeästi. Oikeistossa ei haluta rajoittaa yksilönvapautta ja ajatusta pidetään holhouksena. Toki kaikkien nuorten pitäminen koulussa pidempään maksaisikin. Eri asia sitten on se, mikä muutoksen kokonaishintalappu yhteiskunnan kannalta olisi.

– Nuorten pääosan elämään oppivelvollisuuden pidentäminen ei vaikuttaisi mitenkään, Hämäläinen muistuttaa.

Suomen huolta herättänyt nuorisotyöttömyysprosentti kuvaa kehnosti ilmiön todellista vakavuutta. Huhtikuussa luku oli peräti 23,5, mutta kuukausi on kouluista valmistumisen takia perinteisesti nuorisotyöttömyyden piikkejä. 15-24-vuotiaiden lukemissa pitää huomioida myös se, että erittäin moni on vielä opiskelemassa. Tämä pätee etenkin alle 20-vuotiaisiin.

– Työttömien osuus ikäryhmästä on alle kaksi prosenttia, Hämäläinen kertoo teinityöttömyydestä.

Luku kestää hyvin vertailun mallimaana pidetyn Tanskan kanssa.

Amis jää pojilta kesken

Koulutusjärjestelmän suurin ongelma on toisen asteen koulutuksen jättäminen kesken. Tämä heijastuu myös nuorisotyöttömyyteen.

– Toisen asteen koulutuksen aloittaa 95 prosenttia nuorista, tässä mielessä luvut ovat hyvät. Ammattikoulu jää kuitenkin kesken liian monelta pojalta.

Noin viidennes pojista ei suorita mitään toisen asteen tutkintoa. Luku on karmiva, sillä ammattitaidottomat teinit jäävät usein kotiin pyörimään. Ongelma näkyy myös iän karttuessa, sillä parikymppisten nuorten on vaikeaa saada työtä peruskoulupohjalta.

Toisen asteen oppilaitoksesta lähteminen on nuorelle helppoa. Opintoja vieroksuvaan teiniin on vaikeaa vaikuttaa sanktiolla, sillä nuori ei usein nauti mitään etuuksia ja on vielä vanhempiensa elätettävänä. Oppivelvollisuuden pidentäminen loisi rungon, jolla koulutusongelmaiset saataisiin pidettyä paremmin hallinnassa.

- Pelkkä oppivelvollisuuden pidentäminen ei riitä, vaan koulutusjärjestelmään on myös tehtävä uudistuksia, joilla nuoret saadaan pysymään opintojen parissa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.