Mainos

Tutkimus: Hälytyskellojen tulisi soida Ranskassa

Ranskan tulee toteuttaa kokonaisvaltaisia talousuudistuksia, mikäli maa haluaa säilyttää kolmen A:n luottoluokituksensa, todetaan tuoreessa euroalueen tilaa tarkastelevassa katsauksessa.

Lisbon Council -tutkimuslaitoksen tänään julkaisemassa katsauksessa todetaan, että Ranskan tulisi uudistaa talouttaan tuntuvasti jo ennen ensi vuoden presidentinvaaleja muun muassa leikkaamalla julkisia menoja sekä parantamalla erityisesti maahanmuuttajaväestön koulutusmahdollisuuksia.

Euroalueen kuudesta kolmen A:n maasta Ranska sijoittui vertailussa viimeiseksi. Euroalueen 17:sta maasta Ranska sijoittui sijalle 13 taloutensa yleistilan suhteen ja sijalle 15 talouden sopeutumiskykyä mitattaessa.

– Useimmilla kriteereillä mitattaessa Ranska sijoittuu lähemmäs Espanjaa ja Italiaa kuin muita Euroopan AAA-luokan maita kuten Saksaa, Itävaltaa ja Hollantia, toteaa katsauksen päätutkija, ekonomisti Holger Schmieding.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.