Mainos

UPM-Kymmenen Raflatac osti espanjalaisyrityksen

Metsäjätti UPM-Kymmeneen kuuluva Raflatac ostaa tarralaminaatteja valmistavan espanjalaisen CYG:n. Kaupassa Raflatacille siirtyy CYG:n osakekanta kokonaisuudessaan. UPM-Kymmenestä ei kerrottu julkisuuteen kauppahintaa.

Toimitusjohtaja Juhani Strömbergin mukaan Raflatac pyrkii yritysoston turvin vahvistamaan asemiaan erikoistuotevalmistajana Euroopassa. Samalla se pääsee lähemmäksi eteläeurooppalaisia asiakkaitaan. CYG:n viime vuoden liikevaihto oli 37 miljoonaa euroa eli noin 220 miljoonaa markkaa. Yhtiön työntekijämäärä nousee noin 160:een. Raflatacillaon ollut ennestään tehtaat Tampereella ja Jyväskylässä sekä Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Malesiassa. Yhtiön myyntikonttorien verkosto ulottuu ympäri maailman.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.