Mainos

UPM odottaa kannattavuutensa parantuvan

Metsäyhtiö UPM arvioi kannattavuutensa kehittyvän suotuisasti tänä vuonna. Euron heikentyminen ja öljyn alentunut hinta antavat mahdollisuuden tuloksen parantamiseen.  

UPM:n kannattavuus koheni merkittävästi jo viime vuonna. Toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan tulosparannukseen vaikutti ennen kaikkea yhtiön 150 miljoonan euron kannattavuusohjelma.  

– Kaikki kuusi UPM:n liiketoiminta-aluetta tekivät hyvää tulosta vuonna 2014, ja neljä kuudesta liiketoiminta-alueesta saavutti tai ylitti pitkän aikavälin tulostavoitteensa, Pesonen kertoo.  

UPM:n liikevoitto ilman kertaeriä nousi viime vuonna 847 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 683 miljoonasta eurosta.  

Liikevaihto supistui 9,9 miljardiin euroon 10 miljardista eurosta.  
Voitto ennen veroja kehittyi samaan suuntaan kuin liikevoitto ja oli 667 miljoonaa euroa.  

Sellu kannatteli UPM:n tulosta, vaikka selluyksikön liikevoitto heikkeni 223 miljoonaan euroon 306 miljoonasta eurosta. Myös energiayksikkö ylsi yli 200 miljoonaan euroon.  

Paperit toivat rahaa Kiinassa, mutta Euroopan ja Pohjois-Amerikan paperiyksikkö jäi niukasti tappiolle.  
  
Osinko nousee reippaasti  
  
UPM nostaa osinkoaan reippaasti. Yhtiön hallitus esittää, että osinkoa maksetaan viime vuodelta 0,70 euroa osakkeelta, kun viime vuonna osinko oli 0,60 euroa.  

UPM:n tulos osaketta kohti oli viime vuonna 0,96 euroa. Toissa vuonna osakekohtainen tulos oli 0,63 euroa.  

Osingon korottaminen perustuu siihen, että UPM:n hallitus on päättänyt uudesta osinkopolitiikasta. Se perustuu rahavirtaan. Osinkoa jaetaan 30-40 prosenttia vuotuisesta rahavirrasta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.