Mainos

UPM peruu lomautukset kolmella koivuvaneritehtaalla

Metsäyhtiö UPM peruuttaa kolmelle koivuvaneritehtaalle suunnitellut lomautukset.

Henkilökuntaa oli määrä lomauttaa alkuvuonna enintään 90 päiväksi Joensuun, Jyväskylän ja Savonlinnan vaneritehtailla.

Lomautuksia perusteltiin heikolla tilauskannalla ja puutilanteella. UPM Vaneriliiketoiminan johtaja Kim Poulsenin mukaan markkinatilanne ja raaka-aineen saatavuus ovat parantuneet viime vuoden lopulla käytyjen yt-neuvottelujen jälkeen.

– Lomautustarvetta ei ole myöskään kevään aikana, joten lomautukset perutaan kokonaisuudessaan, Poulsen sanoi.

Havuvanerin tilanne ei sitä vastoin ole kohentunut. Pelloksen tehtaiden lomautuspäätökset pysyvät toistaiseksi voimassa.

(MTv3 - STt)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.