Mainos

UPM vähentää Suomesta lähes 2600

Paperiliitto on ilmoittanut aloittavansa kahden vuorokauden mittaisen lakon Metsäteollisuuden jäsenyrityksissä ensi maanantaina vastalauseena irtisanomisille.

Metsäyhtiö UPM:n suursaneerauksessa työnsä menettävien määrä on varmistunut yt-neuvotteluissa. Yhtiö irtisanoo 672 työntekijää, joista valtaosa työskentelee suljettavalla Voikkaan tehtaalla. Eläkejärjestelyillä ja muilla toimilla yhtiö vähentää 1885 työntekijää.

Kaikkiaan vähennysmääräksi Suomessa tulee kolmen seuraavan vuoden aikana 2557 työntekijää. Leikkauksilla tavoiteltava kustannussäästö pysyi suunniteltuna, vaikka alun perin yhtiö pyrki Suomessa 2950 työntekijän vähentämiseen.

UPM on ilmoittanut sulkevansa tänä vuonna Voikkaan paperitehtaan sekä Kymin paperikone 7:n. Ensi vuoden alussa yhtiö sulkee Tervasaaren paperikoneen 6 ja vanhimman sellulinjan.

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen kuvaili tiedotustilaisuudessa yt-neuvottelujen ilmapiiriä "vakavaksi mutta rakentavaksi". Yhtiö tukee irtisanottavien uudelleenkouluttautumista ja työllistymistä muun muassa Aker Yardsissa ja Empowerissa.

Paperiväki lakkoon ensi viikolla

Paperitehtaat seisovat ensi viikolla protestina irtisanomisille. Paperiliitto aloittaa kahden vuorokauden mittaisen mielenilmauksen maanantaiaamuna. Toimihenkilöt jäävät pois töistä vuorokaudeksi keskiviikkoaamuna.

Toimet koskevat kaikkia Metsäteollisuuden paperiteollisuudessa olevia jäsenyrityksiä lukuun ottamatta lakkautettavaa UPM:n Voikkaan tehdasta.

Paperikone

Käytännössä paperitehtaiden tuotanto häiriintyy pidemmän aikaa. Tehtaiden alasajo alkaa jo sunnuntaina ja myös ylösajo vie suuren osa torstaita.

Paperiliiton puheenjohtajan Jouko Ahosen mukaan irtisanomisille olisi löytynyt paperiteollisuudessa vaihtoehtoja, jos työnantajat vain olisivat halunneet hoitaa väen vähennykset pehmeämmillä keinoilla. Hänen mukaansa yt-menettelyssä on teatterin piirteitä, kun laki on puutteellinen eikä aitoa yt-henkeä löydy.

Ahonen piti tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa selvänä, että seuraavalla tulokierroksella ay-liike vaatii kannattaville yrityksille omia velvoitteita, jos ne irtisanovat henkilöstöään tavoitellessaan lisävoittoja.

Metsäteollisuus tuomitsee työnseisaukset

Metsäteollisuus tuomitsee Paperiliiton ja Toimihenkilöunionin suunnittelemat laittomat työnseisaukset. Työnantajajärjestön mukaan laittomat lakot eivät ole oikea keino turvata alan työpaikkoja Suomessa.

Paperiteollisuuden työnseisaukset heikentävät Metsäteollisuus ry:n mukaan alan toimintaedellytyksiä Suomessa.Metsäteollisuuden toimitusjohtajan Anne Brunilan mukaan lakot eivät myöskään edistä hyvin alkanutta yhteistyötä ja vuoropuhelua paperiteollisuuden tulevaisuustyöryhmässä. Yhteisen työryhmän pitäisi saada työnsä päätökseen tämän kuun loppuun mennessä.

Brunilan mielestä paperiteollisuuden työntekijöiden pitäisi viimein ymmärtää, että vanhat eväät on syöty ja alan tulevaisuus sekä työpaikat voidaan varmistaa vain yhteisin ponnistuksin.

- Kun katsoo, millaisin tukipaketein UPM tuli vastaan, laitonta lakkoa on vaikea ymmärtää, Brunila sanoo.

Metsäteollisuudessa ei ole lakkoiltu viime kevään työtaistelun jälkeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.