Mainos

Urpilainen: Eurossa pysyminen on Kreikan etu

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) mukaan Kreikan pysyminen eurossa ja sovituissa laina- ja säästösuunnitelmissa on Kreikan oma etu.

Urpilainen sanoi euromaiden valtiovarainministerikokouksen alkaessa Brysselissä, ettei kukaan pysty varmuudella sanomaan, mitä maan mahdollisesta erosta seuraisi.

– Sen takia on tosi tärkeää ja myös Kreikan oman edun mukaista, että Kreikka saa vakautettua tilannetta sillä, että maahan saadaan hallitus ja sellainen, joka sitoutuu talouden uudistamiseen.

Muun muassa Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble arvioi aiemmin, että Kreikan lähtö ei olisi muulle euroalueelle enää mikään katastrofi. Schäublen kanssa juuri ennen kokousta neuvonpitoa pitänyt Urpilainen tyytyi toteamaan, ettei kukaan osaa todellisuudessa sanoa, mitä siitä seuraisi.

Urpilainen toisti, että Kreikan edellisen hallituksen lupaamat uudistukset ja lainapaketti ovat kokonaisuus, jota ei voida avata. Uudelleen neuvottelemista on vaatinut jo useampikin Kreikan puolue.

(MTV3 - STT)

Katso Helena Petäistön juttu Brysselistä (Kymmenen uutiset 14.5.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.