Mainos

Urpilainen keskusteli Montin kanssa "hyvässä hengessä"

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) kertoo käyneensä illan eurokokouksessa hyvähenkisen keskustelun Italian pääministerin Mario Montin kanssa.

Urpilaisen mukaan illan pitkän keskustelun henki oli nyt muutenkin rakentava, vaikka kokouksen alla erimielisyydet nousivat vahvasti esille julkisuudessa.

Urpilaisen mukaan suhtautuminen Suomeen ei ole muuttunut millään tavalla. Hän uskoo, että esimerkiksi tukipakettien vakuusvaatimus on voinut jopa vahvistaa Suomen asemaa tulevissa neuvotteluissa.

Monti syytti aiemmin pohjoisia euromaita epäluottamuksen lisäämisestä euroaluetta kohtaan.

(MTV3 - STT)

Katso Helena Petäistön juttu (Seitsemän uutiset 10.7.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.