Mainos

USA:n talous hidastunut selvästi

Yhdysvaltain Keskuspankin alueellisen tilannekatsauksen mukaan maan talous on hidastunut yhdeksällä kahdestatoista talousalueesta.

Jäljellä olevilla kolmella alueella tilanne on raportin mukaan ristiriitainen tai vakaa.

Suurimpana syynä alamäkeen ovat Beige Book -nimellä tunnetun raportin mukaan vaisu asuntokauppa ja hiljentynyt kulutus. Työvoimatilanteen kuvataan heikentyneen sitten viime raportin.

-Asuntoala ja talojen rakennus pysyvät alamaissa koko maassa, todetaan raportissa. Uusien talojen rakentaminen oli alhaisimmillaan 17 vuoteen.

Yksi valopilkku raportissa on; heikentynyt dollari on tuonut Yhdysvaltoihin lisää matkailijoita. Erityisesti Bostonin alueen keskuspankki on raportoinut lisääntyvistä turistivirroista Euroopasta ja Aasiasta. Raportissa ollaan kuitenkin huolissaan kotimaan matkailusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.