Mainos

Uusi Talvivaara-pomo syyttää säätä kaivoksen ongelmista

Talvivaaran kaivosyhtiön uusi puheenjohtaja Tapani Järvinen syyttää kaivoksen jätevesiongelmista erityisesti Suomen sääoloja ja sateita.

– Suomessa sääolosuhteet ovat olleet tänä vuonna poikkeukselliset, Järvinen totesi Talvivaaran tiedotustilaisuudessa.

Yhtiön toimitusjohtajaksi hallituksen puheenjohtajan tehtävistä palannut Pekka Perä piti myös säätä ja suurta vesimäärää syynä kaivoksen ongelmiin.

Kaivoksen toiminta on ollut keskeytyksissä lähes kaksi viikkoa kipsisakka-altaan vuodon takia. Tapauksesta on aloitettu myös poliisitutkinta. Järvisen mukaan on hyvä, että poliisi tutkii asiaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.