Mainos

Uutistoimisto listasi maailman vahvimmat pankit – Osuuspankki kahdeksantena

Uutistoimisto Bloomberg on listannut sivuillaan maailman kaksikymmentä vahvinta pankkia. Suomalainen Osuuspankki sijoittui listalla kahdeksanneksi.

Maailman vahvimmaksi pankiksi nousi listauksessa jo toista vuotta peräkkäin hongkongilainen Hang Seng. Kahdenkymmenen vahvimman pankin joukosta kuusi on aasialaisia ja niistä viisi sijoittuu kymmenen parhaan joukkoon.

Osuuspankki on eurooppalaisista pankeista korkeimmalle sijoittunut. OP Ryhmä muodostuu 180 itsenäisestä osuuspankista sekä niiden omistamasta keskusyhteisö OP osuuskunnasta.

Eurooppalaisista pankeista toisiksi parhaaksi oli listattu ruotsalainen SEB ja kolmanneksi Swedbank. Sveitsiläinen UBS sijoittui eurooppalaisten pankkien vertailussa neljänneksi. Vahvimpien pankkien listauksessa katsottiin yhteensä 114 pankkia, joista 13 oli yksityisiä ja joilla kaikilla oli vähintään sata miljardia dollaria varallisuutta 1. kesäkuuta.

Pankit pisteytettiin viiden kategorian mukaan ja laitettiin näiden perusteella paremmuusjärjestykseen yhteenlaskettujen pisteiden avulla.

Katso koko listaus täältä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Talouselämä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.