Mainos

Väärinkäytöksistä luottokorttiyhtiöille pieniä tappioita

Suomalaiset käyttävät yhä enemmän luottokortteja ulkomailla. Eniten väärinkäytöksiä ilmenee Aasian maissa.

Luottokorttiyhtiöiden tappiot korttien väärinkäytöksistä ovat vielä pienet. Kopioinnit ja varkaudet työllistävät, mutta rahallista tappiota kertyy vain vähän. Esimerkiksi Luottokunta kirjasi viime vuonna 1,4 miljoonan euron tappiot väärinkäytöksistä. Yhtiön liikevaihto oli noin 145 miljoonaa euroa.

Luottokorttien käyttö on yleistynyt myös ulkomailla. Diners Club Finlandin mukaan ulkomaan käytön osuus on yritysasiakkailla jo yli 50 ja yksityisasiakkailla noin 25 prosenttia.

Korttiyhtiöiden mukaan väärinkäytöksiä ilmenee eniten Aasiassa, sen jälkeen Etelä-Amerikan maissa.

- Korttien väärinkäytöksiä tapahtuu eniten siellä, missä suomalaisia matkustaa eniten. Syksyllä ja talvella eniten ilmoituksia tulee Aasiasta ja Brasilian suunnalta, keväisin ja kesäisin Euroopasta, kertoo osastopäällikkö Björn Ulander Luottokunnasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.