Mainos

Vaihtotaseen ylijäämä nousi 10 miljardiin euroon

Suomen nettovelka supistui edelleen ylijäämäisen vaihtotaseen ansiosta. Velkaa on nettomääräisesti noin 20 miljardia euroa.

Vaihtotaseen ylijäämä kasvoi viime vuonna kuuteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Suomen Pankin mukaan ylijäämää kertyi 9,8 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin ylijäämä oli vajaat kaksi miljardia euroa vähemmän.

Valtaosa ylijäämästä tuli edelleen tavarakaupasta, joka oli 9,2 miljardia euroa vientivoittoista. Myös palvelut kerryttivät ylijäämää, mutta tulonsiirrot jäivät miinusmerkkisiksi.

Suomen nettovelka supistui edelleen ylijäämäisen vaihtotaseen ansiosta. Velkaa on nettomääräisesti noin 20 miljardia euroa.

Ulkomaisia saamisiaan ovat kasvattaneet erityisesti työeläkelaitokset, jotka sijoittavat ulkomaisiin arvopapereihin. Sen sijaan valtiolla, yrityksillä ja pankeilla on velkaa ulkomaille.

Suorat sijoitukset Suomeen ja Suomesta ulkomaille lisääntyivät kansainvälisten yritysjärjestelyjen ansiosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.