Mainos

Vakuutuskorvauksia maksettu entiseen tahtiin

Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto kehottaa alan yhtiöitä tuomaan markkinoille vakuutuksia kesän tulvien kaltaisten luonnonkatastrofien varalle.

Suomalaiset vahinkovakuutusyhtiöt ovat tänä vuonna maksaneet korvauksia erilaisista vahingoista 1,1 miljoonaa kertaa eli suunnilleen samaan tahtiin kuin viime vuonna.

Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto (SVK) arvioi, että yhtiöt korvaavat tänä vuonna yhteensä noin 1,6 miljoonaa vahinkotapahtumaa. Niistä maksetaan korvauksia yhteensä reilut kaksi miljardia euroa.

Suurin osa korvauksista johtuu henkilövahingoista. Perinteisistä henkilövakuutuksista muun muassa matkavakuutukset ovat säilyttäneet asemansa. Matkavakuutuksista korvattiin viime vuonna noin 80 000 vahinkoa. Sairauskuluvakuutuksista haettiin viime vuonna korvausta yli 600 000 kertaa eli suunnilleen yhtä paljon kuin yksityisiä sairauskuluvakuutuksia on yhteensä.

Kasvussa ovat erityisesti työnantajien ottamat sairausvakuutukset, ja alalla on ladattu niille paljon kasvuodotuksia. Viime vuonna niitä oli noin 27 500. Työnantajien ottamat sairausvakuutukset ovat lähinnä ryhmävakuutuksia, joten vakuutettujen määrä on luonnollisesti suurempi.

Selvitysten mukaan suurimpia vakuutuksen ottajia ovat pienet ja keskisuuret yritykset, joissa on muutamia kymmeniä työntekijöitä. Henkilövakuutusasiantuntija Tero Salonen SVK:sta sanoo kiinnostuksen taustalla olevan mm. julkisen terveyshuollon pitkät jonotusajat ja kustannustietoisuus. Työnantajilla ei ole varaa makuuttaa työntekijöitään pitkillä sairaslomilla tai odottamassa tutkimukseen, hoitoon tai leikkaukseen pääsyä.

Ilmastonmuutos koettelee

Vakuutusalaa haastaa tulevaisuudessa ilmastonmuutos. Jo vähäinenkin keskilämpötilan nousu aiheuttaa ääri-ilmiöitä ja poikkeuksellista säätä. Suomessa tulvavahingot ovat puhuttaneet tänä kesänä.

Vakuutusyhtiöitten keskusliiton toimitusjohtaja Esko Kivisaari sanoo, että tuotekehittelyn kautta on pysyttävä tarjoamaan turvaa erilaisten luonnonkatastrofien varalle niin pitkälle kuin se on vakuutustekniikalla mahdollista.

Säännönmukaisten tulvavahinkojen korvaamisessa valtio on kuitenkin Euroopan maissa keskeinen tekijä. Vakuutusyhtiöitten rooli on korvata hiukan epätodennäköisempiä vahinkoja kuin kevättulvat Pohjanmaalla.

Kivisaaren mukaan on kuitenkin sangen vaikeaa myydä asiakkaalle tulvavakuutusta siltä pohjalta, että vahinko voi sattua parin kolmenkymmenen vuoden välein, puhumattakaan sadasta vuodesta.

-Ihmisten riskitietoisuutta on kyllä toisaalta syytä lisätä niin, että vakuutuksenottajat osaavat ehkäistä heitä uhkaavia riskejä ja vakuuttaa sen, minkä he katsovat tarvitsevansa.

Maailmalla luonnonkatastrofit ovat lisääntyneet 1980-luvun puolen välin jälkeen merkittävästi. Viime vuonna sattui kaikkiaan 380 luonnon tai ihmisen toiminnan aiheuttamaa katastrofia. Taloudellisia menetyksiä kertyi näistä 70 miljardia dollaria. Vakuutusyhtiöt korvasivat tästä määrästä neljänneksen eli noin 18,5 miljardia dollaria.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.